keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Karuselli on kivaa

Hei kaikki! 

Tänään meillä oli Karuselli-tunti. Karusellissa saamme kokeilla erilaisia puhaltimia. Nyt opettelemme baritonin soittamista. Se on hauskaa mutta välillä aika vaikeaa. Pitää pärisyttää huulilla että baritonista lähtisi ääntä. Karusellissa on myös ruotsinkielisiä oppilaita. Opettajat opettavat meitä kahdella kielellä. Laulamme myös lauluja suomen ja ruotsin kielellä. Tänään opimme laulun jonka nimi on Amppariräppi. Räppääminen kuulostaa hauskalta. :)






perjantai 11. syyskuuta 2015

Valokuvauspäivä


Tänään oli meidän koulun valokuvauspäivä. Näin ihanilta näytimme.






Haluamme myös näyttää minkälainen luokkahuone meillä on.





Tässä on sohvahuoneemme. Se on paras huone. Siellä saa leikkiä, pelata ja löhöillä sohvalla.





 
 







torstai 10. syyskuuta 2015

Pixnen urheilukisat

Tervetuloa seuraamaan meitä!

Meidän luokalla on 7 oppilasta. Kuusi prinsessaa ja yksi prinssi. Meidän nimet ovat: Pyry, Celina, Ella, Linnea, Vilma, Juulia ja Sara-Sofia.

Tiistaina me (ykkösluokkalaiset)olimme urheilukisoissa Pixnen kentällä. Me juostiin ja hypittiin pituutta. Oli kivaa kilpailla muita vastaan.

Kaikista parasta oli kun saimme syödä hyviä eväitä. Saimme omenaa, kaakaota, mehua, grillimakkaraa, leipää, kurkkua ja banaania.

Tässä näette muutaman kuvan meidän urheilupäivästä.






Kirjoittakaa mielellään meille palautetta.
Hyvää syksyn jatkoa.
Toivoo: Pyry, Ella, Celina, Linnea, Anna-ope ja Vladyslava

P.S. Vladyslava on meidän luokassa harjoittelemassa suomen kieltä.